Pääsivulle


http://www.balticroads.net/ palvelu on laadittu yhteistyössä Viron, Latvian, Liettuan ja Suomen tielaitosten kanssa tiedottamaan tienkäyttäjiä ajo-olosuhteista Baltian ja Etelä-Suomen alueilla.

Automaattinen erillisiin havaintoasemiin perustuva tiesääjärjestelmä on rakennettu havaitsemaan ja esittämään tietoja vallitsevista sää- ja keliolosuhteista tieverkoilla. Vuoden 1999 loppuun mennessä Baltian maiden alueella oli jo yli 60 havaintoasemaa ja Suomessa 275 asemaa, joista osa Etelä-Suomen asemista on liitettynä tähän palveluun. Nyt kyseiset maat ovat kehittäneet yhteisen Internetiin perustuvan järjestelmän välittämään ja esittämään Baltian ja Etelä-Suomen alueilta havaittua tiesäätietoa kaikille tienkäyttäjille.

Päätarkoituksena tällä palvelulla on tarjota tienkäyttäjille, mm. kuljetusliikkeille ja tietysti myös tavallisille autoilijoille, helppo tapa saada tarkkaa tietoa vallitsevista keliolosuhteista, jonka toivotan myös parantavan maiden liikenneturvallisuutta. Tällä kansallisten tielaitosten yhteistyöllä voidaan edistää tiesäätietojen käyttöä myös tien talvikunnossapidon menetelmissä, joten sen muotoihin kuuluu myös paikallisten viranomaisten kouluttaminen tiesääjärjestelmän hyödyntämiseen Baltiassa.

Tämän järjestelmän laajennusmahdollisuudet ovat moninaiset. Internetin avulla palvelua voidaan käyttää helposti huolto- ja raja-asemilla sekä välittää keli-, ym. tietoa tienkäyttäjille mm. radion ja teksti-TV:n avulla. Järjestelmää itseäänkin voidaan helposti laajentaa Baltian alueen naapurimaihin kuten Ruotsiin, Puolaan ja Pietarin alueeseen Venäjällä.

Järjestelmä tarjoaa tässä vaiheessa noin puoli tuntia vanhoja valikoituja tiesäätietoja seuraavasti:
- Ilman ja tien lämpötilat
- Sade- ja kelitiedot
- Tuulen voimakkuus ja suunta
- Kastepistelämpötila ja ilmankosteus

Lisätietoja tästä tiesääjärjestelmästä on saatavissa yhteistyöorganisaatioista. Voit ottaa yhteyttä heihin suoraan seuraavien Internet-osoitteiden kautta:

Suomen Tiehallinto
http://www.tiehallinto.fi/

Viron Tielaitos
http://www.mnt.ee/

Latvian Tielaitos
http://www.lad.lv/

Liettuan Tielaitos
http://www.lra.lt/

Kommentit ja ehdotukset sivuista yleensä voit lähettää osoitteeseen:
mailto:www.yllapito@tiehallinto.fi